sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kätevä mekko ja luomisen tuska




Ensimmäisen vaatteen suunnittelu ja valmistaminen aloitettiin Kätevä ja tekevä- muotinäytösvaatteen suunnittelulla. Materiaaliksi saimme laadukkaan kimi-trikoon. Vaatetuskankaana se on erinomainen. Hyvin laskeutuva, joustava ja helppo työstää. Näytöksen kantavaksi teemaksi luokkamme valitsi luonnon ja eläimet. 







Vaatteen suunnitteleminen ja luonnostelu oli mukaansa tempaavaa. Koin teeman inspiroivana ja hain muotoja mekkooni eläinten panssarikuorista ja -koteloista. Minulla oli selkeä visio poimutetusta tunikasta ja/tai hameesta josta kuvan "kovakuoriaismekko" vei lopuksi voiton. Aloitin työni piirtämällä peruskaavan puserosta omilla mitoillani.





Kuosittelin puserosta mekon kaavan ja seuraavaksi  proton leikkaaminen olikin jo edessä





Nopean saumuroimisen jälkeen alkoi ihmettely miten saisin mekkoon haluamani laskokset...Sillä protohameen laskokset eivät asettuneetkaan paikoilleen mallipiirroksen osoittamalla tavalla. Jätin asian hautumaan ja kiinnitin huomioni sensijaan mekon kaulukseen. Tässä vaiheessa alkoi rönsyilevä ideointi ja vauhtisokeus. Yritin epätoivoisena muuttaa hameen muotoa vaan todetakseni että...











tällä tuotoksella ei ollut enää mitään tekemistä alkuperäisen suunnitelman kanssa. Vedin henkeä  ja aloitin kaiken alusta. Tuloksena uusi luonnos mekosta ja keepistä tehostettuna joutsenprintillä. Kuosittelin kaavan uudelleen ja aloin päästä oikeille jäljille








Sitten oli vuorossa printin suunnittelu ja valotuskaavion valmistaminen




Tässä kuva valmiista printistä mustalla trikoolla.

Joutsenprinttini toi mieleen kiinalaisen  Jing&Jang kuvion enkä pitänyt sen tuomasta assosiaatiosta. Printin suunnittelu alkoi alusta...

Lähestyin painokuvaa luonnon näkökulmasta. Mietin puun poikkileikkausta ja vuosirenkaita. Miten saisin saman kuvion toistettua kankaalle.  Yksinkertaisimmillaan kuvion saisi puukiekosta leimasinmenetelmällä. 


Sivelin kangasmaalia kiekon pintaan ja painoin kankaan suoraan puun pintaa vasten. Olin hämmästynyt siitä miten tarkasti leimasinkiekkoni toisti vuosirenkaat.  Lisäksi materiaali, ohut ja tiheäneuloksinen trikoo oli nappivalinta tällaisen printin valmistamiseen.







Kuva valmiista mekosta mallin yllä






Mekko on kaksiosainen. sitä voi käyttää myös ilman keeppiä





Oppimisprosessin kannalta tämä tehtävä opetti sen että jokainen suunnittelun ja valmistuksen vaihe on tehtävä harkitusti ja huolellisesti loppuun ennen kun jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Muutoin virheet kertaantuvat ja työn eteneminen vaikeutuu, mikä taas vaikuttaa lopputulokseen. Minun tapauksessani maltti on valttia 

Terkuin Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti