maanantai 28. tammikuuta 2019

Työharjoittelujakso Kiva Kombo -liikkeessä 6.11.2018 - 7.1.2019




Huhtadesign on vuonna 2004 perustettu yhden naisen yritys joka suunnittelee ja valmistaa laukkuja, asusteita ja kodin pienesineitä. Yrittäjä Mari Huhtala perusti alunperin yrityksen helpottamaan opiskelijatyönä syntyneen Norma-huopalaukkusarjan valmistusta ja myyntiä. Mari opiskeli tällöin vielä Taideteollisessa korkeakoulussa.

Tällähetkellä päätuotteena ovat nahkalaukut ja piennahkaesineet. Rakkaus laukkualaan syttyi kun Mari työskenteli varkautelaiselle Three Bags-tuotemerkille. Three Bagsin mentyä konkurssiin 
v. 2007 Mari aloitti omien nahkalaukkujen suunnittelemisen ja valmistamisen yhteistyössä mallimestari Helena Parviaisen kanssa, tarkoituksenaan säilyttää edes osa laukkualan erikoisosaamisesta Suomessa. Nykyisin mallisto on laajentunut useiden tuotteiden kokonaisuudeksi ja tieto-taitoa välitetty eteenpäin mm. harjoittelijoille ja toisille yrittäjille.

Vuonna 2013 Lahden keskustassa vapautui edullinen, pieni liiketila johon Mari tarttui välittömästi.
Kahden muun yrittäjän kanssa syntyi Kiva Kombo niminen pajapuotikonsepti johon kuuluu myös verkkokauppa. Vuonna 2017 Kiva Kombo jäi ainoastaan Mari Huhtalan hoiudettavaksi, kahden muun yrittäjän siirtyessä muihin työtehtäviin ja luopuessa kaupan pidosta. Nykyisin Kiva Kombo on Huhtadesignin aputoiminimi ja toimii Huhtadesignin työtilana sekä tehtaanmyymälänä.

Myymälä sijaitsee osoitteessa Rautatienkatu 3, 15100 Lahti












Aloitin harjoittelujaksoni työstämällä kierrätysmateriaalia, farkkua.
Valmistin siitä mattoja, rukkasia sekä pehmojäniksiä




Matto ommeltiin puretuista farkkujen vyötärökaitaleista. Pohjana toimi käytetty messumatto. Ompelu tehtiin kolmisyöttökoneella.



Farkkujen lahkeista valmistin rukkasia. Yksistä farkuista sai ommeltua kahdet rukkaset. Vuoriosaan käytettiin pehmeää fleeceä ja pääliosan tehosteeksi silitettiin heijastinkankaasta stanssattuja tähtiä ja palloja.




pienistä jäännöspaloista sai koottua vielä pupuja.




Seuraavaksi siirryin nahan ompeluun jota olinkin odottanut innolla. Aloitin ompelemaan kuvan laukkuja sekä reppuja. Lisäksi otin tuotekuvia niistä verkkokauppaan. Nahan ompelussa on haastavinta se että sitä ei kaikkien ompeleiden osalta ole mahdollista purkaa. Mutta jos niin käy, on uusintaompeleen kuljettava samojen tikkausten rei´istä, koska muutoin jää ikävä reikärivi näkyviin.
Nahka käyttäytyy muutoinkin erilailla kuin kangas. Vaikka nahalla ei ole langansuuntaa se venyy vähemmän selkärangan suuntaisesti.









Laukkujen valmistuttua tein sarjan patalappuja joissa oli valmiiksi Marin suunnittelemat ja painamat silkkipainokuvat







Asiakastilauksena suunnittelin ja valmistin silmälasikotelon jonka materiaalin ja sävyn asiakas valitsi itse. 







Marin toiveesta sain suunnitella trikoopipon jonka jujuna on solki. Mietin miten se erottuisi muista markkinoilla olevista pipoista? Suunnittelin pipoon irroitettavan heijastinrusetin joita olisi saatavana irrallisina ja erivärisinä, asiakkaan värimieltymysten mukaan. Heijastinosan voi irrottaa pois pesun ajaksi ja siten pipolla on myös pidempi käyttöaika.

Piirsin kaavan, tein työjärjestyksen ja valmistin proton






Mari toivoi itselleen mukavaa tunikaa jossa olisi kengurutasku. Sain häneltä materiaaliksi kahdenväristä joustocollegekangasta joista sommittelemalla valmistui kuvan "piipputunika" isolla kauluksella. Piirsin ehdotukseni ja esittelin sen Marille. Hän innostui suunnitelmastani. Otin hänestä mitat, tein kaavan ja valmistin tunikan. Se oli mukava tehtävä ja kauluksen muotoileminen toi siihen vähän haastettakin.










Viimeinen työni oli koiran kenkien suunnittelu ja valmistus. Asiakastani (Jack Russelin terrieriä ) kengät eivät kauheasti miellyttäneet mutta työtehtävänä projekti oli hauska ja erilainen





Työharjoittelujaksoni Kiva Kombossa oli mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Opin paljon nahan ompelemisesta, käsityöyrityksen ylläpitämisestä ja kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä myytäväksi tuotteeksi. Usein ajatellaan että kierrätysmateriaali on edullinen tai jopa ilmainen. Kyllä, mutta esim. farkkujen purkamiseen kuluu tavattoman paljon aikaa mikä taas yksityisyrittäjälle on haastavaa valmistuksen kannalta. Toisaalta eettisyys ja lähellä tuotettu ovat markkinoinnin kannalta Kiva Kombon tuotteille suuri voimavara.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti